Förstahandskontraktin hankkiminen
Eli näin saat vakituisen vuokra-asunnonSuomessa olemme tottuneet siihen, että pistämme ilmoituksen nettiin tai lehteen tai näemme sellaisen siellä, olemme yhteydessä vuokranantajan kanssa ja allekirjoitamme joko määräaikaisen tai toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen. Ruotsissa homma ei mene näin. Mikäli haluat toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen eli siis pysyvämmän asumisratkaisun kuin joitain kuukausia tai pari vuotta, se tarkoittaa, että sinun on useimmissa tapauksissa saatava käsiisi niin kutsuttu förstahandskontrakt eli "ensi käden vuokrasopimus" ja sen saamiseksi sinun on rekisteröidyttävä joko oman paikkakuntasi kunnalliseen asuntojonoon tai jonkin paikkakunnallasi toimivan yhtiön asuntojonoon.
Huomioi kuitenkin, että suurkaupungeissa kuten vaikkapa Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä asuntojonot saattavat olla varsinkin suosituimmille alueille jopa vuosien mittaisia, Tukholmassa paikoitellen jopa lähes parinkymmenen vuoden mittaisia, joten vuokra-asunnon hankkiminen tällä keinolla on pitkän aikavälin ratkaisu ja vaatii kärsivällisyyttä. Tukholmassa monet vanhemmat ovat esimerkiksi laittaneet lapsensa asuntojonoon jo näiden ollessa pieniä, jotta nämä olisivat jonon etunenässä lentäessään pois kotipesästä.
Eri vuokraoikeuksien (hyresrätt) tarjoajien säännöissä on myös eroja. Toiset jonot ovat ilmaisia ja toiset maksavat esimerkiksi tietyn summan per vuosi. Joissakin jonoissa jonotusaika määrittelee, missä järjestyksessä asunnon voi saada, toisissa jonoissa taas pätee "först till kvarn" -periaate eli nopeat syövät hitaat: se joka on ensimmäisenä paikalla, kun asunto vapautuu, saa asunnon. Lue siis huolella valitsemasi asuntojonon säännöt.
Esimerkkejä asuntojonoista:
Tukholma:
Kunnallinen bostadsförmedlingenin asuntojono: https://bostad.stockholm.se
Aftonbladetin tekemä listaus Tukholman alueen asuntojonoista: http://www.aftonbladet.se/nyheter/article10427787.ab
Göteborg:
Kunnallinen asunnonvälitysjono: https://nya.boplats.se
Bostadengoteborg.se-sivuston listaus Göteborgin alueen asuntojonoista (sivun oikeassa marginaalissa): http://www.bostadengoteborg.se
Malmö:
Kunnallinen asunnonvälitysjono: https://www.boplatssyd.se
Jagvillhabostad.nu-sivuston listaus Malmön alueen asuntojonoista: http://bit.ly/2cD1AoE
Sivustoja, joille kootaan vapaita förstahandskontrakt-asuntoja:
https://www.hyrabostad.se (valtakunnallinen, kerää tietoja vapaana olevista förstahandskontrakteista)
https://hyradirekt.se (keskittyy Tukholman alueeseen, kerää tietoja sekä vapaana olevista första- että andrahandskontrakteista)
![]() |
Kuva: Marika Pietilä |
Andrahandskontraktin tai inneboende-sopimuksen hankkiminen
Eli näin saat väliaikaisen vuokra-asunnon tai -huoneenAndrahandskontraktin eli "toisen käden vuokrasopimuksen" tai inneboende-huoneen hankkiminen käy varsinkin isoilla paikkakunnilla nopeammin kuin förstahandskontraktin saaminen. Silti näistäkin sopimuksista käydään kovaa kilpailua, joten nopeus on valttia. Sinulla on ehdottomasti etulyöntiasema, jos satut jo tuntemaan jonkun Ruotsissa, joka on halukas vuokraamaan asuntonsa sinulle, sillä monet asunnot päätyvät vuokralle suhteilla, eivätkä siten koskaan ilmesty yleisille markkinoille.
Harva meistä kuitenkaan Ruotsiin muuttaessaan tuntee täältä jo jonkun ja vielä harvemmalla käy niin hyvä mäihä, että kyseinen henkilö sattuisi vielä juuri olemaan vuokralaisen tarpeessa. Niinpä asuntoa voi metsästää esimerkiksi erilaisilta nettisivuilta kuten Ruotsin suurimmalta osto- ja myyntisivustolta Blocketista tai vaikkapa Bostad direkt -sivustolta.
Blocketissa pääset selaamaan vuokranantajien ilmoituksia ilmaiseksi, mutta ilmoituksia tulee varsinkin suurkaupungeissa niin runsaasti ja asuntopula on niissä niin kova, että saat todella olla kärppänä, mikäli mielit saada asunnon tällä tavalla. Oman ilmoituksen laittaminen Blocketiin maksaa (125 kruunua / 2 kuukautta), mutta tällöin kasvatat myös mahdollisuuksiasi löytää asunnon, sillä kaikki vuokranantajat eivät laita asuntojaan tarjolle Blocketiin, vaan voivat mieluummin ottaa yhteyttä suoraan luotettaviksi kokemiinsa asunnonhakijoihin.
Bostad direkt -sivusto on hieman pienempi, mutta myös ilmainen, ja sinne vaaditaan rekisteröityminen.
Mainitsemieni sivustojen lisäksi nettiä selaamalla löydät varmasti myös monia muita hyviä sivustoja ja lisäksi Facebookissa on lukuisia asunnonvälitysryhmiä. Esimerkiksi Tukholmassa on ryhmä Lägenheter i Stockholm (vastaavanlaisia ryhmiä löytyy usealle muullekin paikkakunnalle) ja itse perustamani ryhmä Koti Tukholmasta, jossa etenkin Suomesta kotoisin olevat mutta myös muutkin voivat ilmoitella keskenään vuokra-asunnoista ja vuokra-asuntojen hakemisesta sekä kysellä asumiseen liittyviä vinkkejä.
Miten saan opiskelija-asunnon?
Opiskelija-asuntoon pääset useimmiten käsiksi rekisteröitymällä oman opiskelukaupunkisi opiskelija-asuntosäätiön jonoon. Tällaisia jonoja ovat esimerkiksi:
Tukholmassa: SSSB Stiftelsen Stockholms studentbostäder
Göteborgissa: Stiftelsen för Göteborgs studentbostäder
Tarkista tilanne siis myös omalta paikkakunnaltasi! Muista myös tarkistaa tarjoaako oma oppilaitoksesi opiskelijoilleen asuntoja.
Opiskelija-asunnon jonottaminen voi olla melko hidassoutuista puuhaa nimittäin jälleen kerran - anteeksi toistoni - etenkin suurkaupungeissa jonot ovat pitkiä. Niin kutsuttuihin korridor-huoneisiin jonot ovat kuitenkin hieman lyhyempiä, koska tällöin et saa käsiisi kokonaista yksiötä, vaan huoneen kylpyhuoneineen ja yhteisen jaetun keittiön muiden saman korridorin eli käytävän opiskelijoiden kanssa.
Mutta mitä voit tehdä odotellessasi jonossa? Voit turvautua edelliseen vaihtoehtoon eli yrittää saada toisen käden vuokrasopimuksen joko yksin tai kavereidesi kanssa tai voit yrittää päästä vaikkapa jonkun tädin inneboendeksi eli alivuokralaiseksi tyhjään huoneeseen. Opiskelijoille on myös suunnattu aivan omia asunnonhakusivuja kuten esimerkiksi Tukholmassa Akademisk kvart, joka välittää toisen käden vuokrasopimuksia nimenomaan opiskelijoille.
Kannattaa myös kysyä muilta ylempien vuosikurssien opiskelijoilta, josko joku heistä olisi lähdössä vaihto-opiskelijaksi. He vuokraavat usein mielellään opiskelija-asuntonsa eteenpäin vaihtonsa ajaksi jollekin toiselle opiskelijalle, ja kun olet päässyt näin vaikkapa puoleksi vuodeksi opiskelijakerrostaloon asumaan, voit käyttää sijaintisi hyväksi ja kiinnittää kerrostalosi ilmoitustaululle lappusen, jossa peräänkuulutat jo seuraavaa vaihtoon lähtijää, ja näin saatat saada seuraavan muuton järjestymään kätevästi saman talon sisällä. Näin kävi kerran minullekin ja suosittelen vaihtoehtoa lämpimästi!
HEI,,ETSIN ASUNTOA TUKHOLMASTA,PALUUMUUTTOA THAIMAASTA TUKHOLMAAN SAMBO+3,5VUOTIAS LAPSI.KAIKKI TARJOUKSET OTETAAN HUOMIOON.OLEN ASUNTO JONOSSA OLLUT NOIN 7VUOTTA,VIIMMEISIMMÄT TARJOUKSET OLIVAT MÄRSTA JA SÖDERTÄLJE,JOISTA ERITTÄIN IKÄVIÄ KOKEMUKSIA .TERVEISIN MAURI SEPPÄLÄ.
VastaaPoistaHei. Toivottavasti tavoitan sinut, tai joku muu osaisi vastata.
VastaaPoistaMietimme vuokrien alhaisuutta esim. Göteborgissa Frölundassa. Onko todella 3h+k vuokra vain n 600e/kk? Vai tuleeko ilmoitetun vuokra hinnan päälle jotain muita kuluja? Jos yksityinen haluaa vyokrata asuntonsa käytetäänkö yleensä jotain välittäjää vai miten toimitaan?
Marika,Sinä olet Enkeli, olen hyvin kiitollinen Teille korvaamattomasta tiedosta.Enemmän olisi sellaisia ihmisiä kuin Sinä,kuka helpottaa muuiden vaikeukset ja murheet. Yleensä ihmiset piilottaa tiedot. Minä kumaraan pääni edessäsi. Ensimmäistä kertaa tapaan sellaisen epäitsekästä, jaloa ihmistä kuin Sinä omassa elämässä. Onnea, onnea, onnea Sinulle, maailmaan paras NAISELLE.
VastaaPoistaastra
gamla staden
VastaaPoistaMeillä oma asunto lähtee myyntiin. Sen jälkeen on myös tarkoitus suunnata Ruotsiin. Kun vain saa nyt tämän myynnin pois alta, voi sitten alkaa katselemaan enemmän tosissaan näitä vuokra-asuntoja. Ehkä joskus päädytään ostamaankin vielä. https://www.kotikulma.net/?p=myymassa&s=3#asunnonmyyntijamarkkinointi
VastaaPoista